Sosiaalisen median copywriting on suhteellisen uusi laji, jos verrataan sitä perinteisten mainoksien copywritingiin. Mainokset esimerkiksi Facebookissa eivät ole nimittäin olleet siellä kovinkaan kauaa, vasta noin kymmenen vuotta, ja vielä vähemmän nykyisin volyymein.

Copywrite sosiaalisessa mediassa on siis se teksti, joka näkyy kuvan kanssa postauksessasi (normaalifeedillä kuvan yläpuolella). Niin kuin tämä:

Itse lajina, se ei kuitenkaan loppujen lopuksi eroa perinteisistä mainoksista niinkään paljon. Paitsi että se on hieman vaikeampaa. Jos verrataan nimittäin perinteisen mainoksen ja Facebookin alustaa, on jälkimmäisellä hieman vaikeampi erottua joukosta ja saada se scrollaajan peukalo pysähtymään.

Tottakai myös kuvalla on väliä, ja välillä hätkähdyttävä visuaalinen toteutus onkin se, mikä pysäyttää ihmisen. Teen itse työssäni molempia, tuotan kuvia ja copyja, joten tuntuu vähän toisen pettämiseltä sanoa, kumpi on tärkeämpi. Eikä tarvitsekaan onneksi!

Ratkaiseva tekijä onkin kuvan ja copyn yhdistelmä. Kaikkein toimivimmat toteutukset, myös perinteisten mainosten puolella, ovat laadukkaat kuvat tekstillä, joka kruunaa sen. Lähes poikkeuksetta kautta aikain parhaat copyt ovat niitä, jotka aiheuttavat ihmisessä jonkunlaisen oivallushetken. Kuva ei toimi ilman tekstiä, ja toisinpäin, mutta yhdessä niistä syntyykin jotain parhaimmillaan oikeasti viihdyttävää.

 

Pidä nämä mielessä, niin pääset jo pitkälle:

 

1. Kenelle kirjoitat?

Tunne yleisösi, tunne kohderyhmäsi. Jos tämä ensimmäinen kohta aiheuttaa päänvaivaa, kannattaa pysähtyä ja pohtia hieman tarkemmin esimerkiksi mainostettavaa brändiä. Hyvän mainoksen tekeminen, ja kohdentaminen, on nimittäin mahdotonta, jos et tiedä kenelle teet sitä.
Copyasi kirjoittaessa pidä mielessä kohderyhmäsi. Minkälainen huumori heihin toimii? Minkä ikäisiä he ovat? Minkälaiset intertekstuaalisuudet mahdollisesti aukeavat heille? Mitä tarkemmin harkittu copy, sitä suuremmalla todennäköisyydellä haluttu henkilö kokee, että se on kirjoitettu juuri hänelle.

 

2. Millaisella äänensävyllä puhut?

Liittyy vahvasti edelliseen. Äänensävyllä on väliä, ja siksi sen valitsemiseen kannattaa käyttää hetki. Äänensävy toimii nimittäin vain jos se on johdonmukaisesti aina samanlainen. Siksi äänensävynkin valinnassa kannattaa miettiä haluttua kohderyhmää. Puhutaanko pelkkää asiaa vai vitsaillaanko? Kirjoitanko puhekielellä vai kirjakielellä?

 

3. Pidä copy yksinkertaisena.

Enemmän on vähemmän. Mitä lyhyempi ja yksinkertaisempi copy, sitä toimivampi. Sen vuoksi iskulauseet ja sloganit ovat markkinoinnin historian kokonainen sivu. Facebookin luonne myös vaatii yksinkertaista ja simppeliä; muuten etusivuaan selaava voi skipata postauksesi kokonaan, jos teksti näyttää liian pitkältä. Muistathan myös, että mitä vähemmän itse kuvassa on tekstiä, sitä paremmin se toimii.

 

4. Älä myy.

Luonnollisesti sosiaalisen median postauksia on erilaisia, ja se mitä postaat, riippuu paljon tuotteestasi. Yleisellä tasolla hyvä nyrkkisääntö sosiaalisen mediaan on kuitenkin se, että yksittäisellä postauksella ja copylla ei kannata suoraan myydä mitään, vaan ennemminkin tarjota jotakin yleisöllesi; viihdyttää, herättää mielenkiintoa, kertoa ratkaisuja. Sosiaalisen median postauksen tarkoitus on usein sitouttaa yleisöäsi tai herättää mielenkiinto uusissa. Tätä ei tehdä myyntipuheella.

 

Näillä vinkeillä sinusta(kin) tulee säkenöivä copywriter, tai ainakin pääset alkuun. Bonusvinkkinä voidaan vielä mainita, että Facebookin algoritmi suosii yhä vahvemmin yhteisöllisyyttä ja sitoutumista, mikä tarkoittaa sitä että julkaisusi pärjää sitä paremmin, mitä enemmän, ja nopeammin, siinä on tykkäyksiä ja kommentteja. Tähän toimii joskus kysymyksen sisällyttäminen copyysi, kunhan se liittyy saumattomasti omaan brändiisi ja tuotteeseesi, eikä vaikuta päälleliimatulta.

Loppuun vielä erään kuuluisan mainosmiehen inspo-quote, joka tiivistää asian:

“Nobody reads ads. People read what interests them. Sometimes it’s an ad.” – Howard Gossage

Sara Keinänen

Author Sara Keinänen

Sosiaaliseen mediaan ja visuaaliseen viestintään intohimoisesti suhtautuva sisällöntuottaja, yhteiskuntatieteiden kandidaatti, instagram-addikti ja Antti Tuisku-fani. Parasta on glitterbileet.

More posts by Sara Keinänen

Leave a Reply