Tänä syksynä saimme lisäosaamista joukkoomme, kun Enni Anttonen liittyi osaksi NoBotin yhteisöä. Pidemmittä puheitta, päästetään Enni ääneen:

Tervetuloa NoBotille, Enni!

”Syksyllä valmistuttuani halusin löytää työn, jossa pääsisin työskentelemään oman alani parissa, luovassa mutta tavoitteellisessa ympäristössä. Ei mennyt kauaa, kun löysin itseni Nobotin kotisivuilta. Avoimia työpaikkoja ei sivuilla näkynyt, mutta tartuin silti kehotukseen, jossa pyydettiin laittamaan avoin hakemus, mikäli työskentely yrityksessä kiinnostaa – ja sehän kiinnosti.

Viikkoa myöhemmin sain puhelun, jossa sovittiin haastattelusta. Haastattelussa tein ilmeisesti lähtemättömän vaikutuksen haastattelijoihin, sillä muutama päivä tämän jälkeen sain kesken salitreenin piristävän puhelun – minut haluttiin heille töihin! 

Puhelun jälkeen ei jääty jahkailemaan, vaan työt alkoivat jo viikkoa myöhemmin. Ensimmäinen työpäivä alkoi vauhdikkaasti The Parkissa, Jere Karalahden vetämillä ryhmätreeneillä. Vähän erilainen aloitus perehdytykselle! Päivä jatkui tiimipäivän merkeissä, joka sisälsi markkinoinnin suunnittelua. Nyt olen päässyt jo kuukauden ajan tutustumaan toimiston arkeen and oh, I like it! ”

Sirkustaiteilijahaaveet vaihtuivat markkinointiin

Lapsena ajattelin, että minusta tulee isona sirkustaiteilija – olinhan kuitenkin käynyt muutaman viikon mittaisen sirkuskoulun. Sirkustaiteilijaa minusta ei tullut, vaan valmistuin liiketalouden koulutusohjelmasta Laurea ammattikorkeakoulusta, jossa pääaineeni oli markkinointi.

Vapaa-aikani kuluu pitkälti urheilun ja uusista matkakohteista haaveilun merkeissä. Luonteeltani olen jotain introvertin ja ekstrovertin väliltä, en pidä suurta meteliä itsestäni, mutta viihdyn hyvin ihmisten seurassa. Olen myös oman elämäni filosofi, sillä minulla on tapana pohdiskella, paljon!

Innolla kohti omia asiakkuuksia

Halu kehittyä ja haastaa itseäni motivoivat minua päivittäisessä tekemisessä. Uskon, että Nobot tarjoaa minulle sopivassa suhteessa haasteita sekä mahdollisuuden uuden oppimiseen. On ollut hienoa huomata, kuinka ammattitaitoista ja intohimoisesti työhönsä suhtautuvaa porukkaa Nobotilla on duunissa, hyvää huumoria unohtamatta.

Tällä hetkellä työskentelen muiden asiakasvastaavien apuna, mutta en malta odottaa ensimmäisen oman asiakkuuden saamista. Koen, että vahva tausta asiakaspalvelun parissa, can do -asenne ja visuaalisuus ovat vahvuuksiani tässä työssä.

Jo kuukauden jälkeen voin sanoa, että tulen varmasti viihtymään talossa!

Enniä voit seurata Instagramissa käyttäjänimellä @ennianttonen.

Facts:

Nimi: Enni Anttonen

Ikä: 25

Lempielokuva: Planet Earthin pingviini-jakso on kova.

Lempiruoka: Avokadopasta

Mistä innostuit viimeksi: Eilen illalla, onnistuin tekemään täydellisen banaanipannarin. Ja tietenkin – perjantain tulevista mysteeripikkujouluista!

Mitä haluaisit oppia: Uuden kielen, soittamaan kitaraa ja valokuvaamaan.

 

Suvi Kinnunen

Author Suvi Kinnunen

Terävä kynä, terävä mieli. Olen nopeatempoisesta ympäristöstä ja ajattelusta syttyvä persoona, joka ei usko inspiraation odottamiseen.

More posts by Suvi Kinnunen

Leave a Reply