”Sinun ei enää tarvitse valita yhtä ja parasta kuvaa tai videota, jonka haluat muistaa ja jakaa jostakin hienosta hetkestä”.

 

Näin Instagram kuvailee uudistusta, joka sallii lisätä yhteen julkaisuun monta kuvaa tai videota. Helmikuussa julkaistu uudistus on ollut ennen käytössä vain yritystileillä, mutta nyt siis kuka tahansa voi ladata maksimissaan 10 kuvaa tai videota yhteen julkaisuun.

Karusellia voi käyttää hyödyksi monella tapaa. Yritykset ovat voineet jo ladata esimerkiksi useita tuotekuvia samaan julkaisuun, joka on ollut todella hyödyllinen ominaisuus. Yksityiselle käyttäjälle hyviä sisältöaiheita karuselleihin ovat esimerkiksi kuvat jostain tietystä tilaisuudesta, kohta kohdalta –ohjeet tai kuvallinen lista lempikirjoista tai ruokapaikoista. Kun yksi kuva ei riitä kertomaan koko tarinaa, on karuselli loistava vaihtoehto julkaisutyökaluksi.

Itse karusellin luominen Instagramiin on kohtuullisen helppoa. Kun valitset yhden ladattavan kuvan, oikeaan alakulmaan tulee painike, jonka kautta voit valita useampia kuvia. Tämän jälkeen valitset ne kuvat, jotka haluat ja jatkat eteenpäin. Kuvien järjestyksen voi itse päättää kuvia valitessaan.

Voit tägätä kavereita sekä valita filttereitä kuvakohtaisesti. Karusellissa on kuitenkin myös pieniä rajoituksia; hashtagit ja kuvat ovat aina julkaisukohtaisia eli et voi valita saman julkaisun eri kuviin eri hashtageja. Kaikkien kuvien on myös ainakin toistaiseksi oltava neliönmuotoisia.

Julkaisun jälkeen ystäväsi ja seuraajasi tunnistavat feedistäsi karuselli –julkaisun pienen kuvakkeen avulla, joka näkyy kuvan oikeassa yläkulmassa. Itse julkaisussa kuvan tai videon alalaidassa näkyy pieniä sinisiä pisteitä, joista karusellin varmasti tunnistaa.

Instagram ja Facebook kokeilevat usein erilaisia uudistuksia. Joskus ne toimivat, saavat suosiota ja jäävät toimintaan. Joskus ne taas kuopataan hyvinkin nopeasti. Aika näyttää, mikä Instagram-karusellin kohtalo on.
Alkuvaikutelma on kuitenkin todella positiivinen.  

 

Psst. Seuraathan meitä myös Instagramin puolella!

Pyry Suojalehto

Author Pyry Suojalehto

Kokonaiskuvasta pieniin yksityiskohtiin. Sosiaalisesta mediasta kiinnostunut jalkapalloromantikko.

More posts by Pyry Suojalehto